54 days

Moi!

Taas on muutama viikko vierähtänyt siitä kun viimeksi ehdin blogia päivittelemään. Perjantaina lähti käyntiin mun viimeinen kokonainen vaihtokuukausi. Eikä ole mikään myöhäinen aprillipila. Mä lennän takaisin Suomeen toukokuun 28. päivänä, joka tarkoittaa että mulla on 54 päivää jäljellä täällä Nebraskassa. Se tuntuu niin epätodelliselta, puhumattakaan siitä että koulupäiviä on jäljellä huomattavasti vähemmän. Track & field on pitänyt mut tosi kiireisenä (ja väsyneenä). Intensiivinen on ehkä paras sana kuvaamaan meidän jokapäiväisiä juoksutreenejä. Nebraskassa sää on niin vaihtelevaa, että yhtenä päivänä juostaan kuumassa auringonpaisteessa, ja seuraavana päivänä yritetään parhaamme mukaan pysyä pystyssä hirveässä vastatuulessa. Esimerkiksi perjantaina meidän track meet peruttiin, koska ulkona satoi lunta ja oli niin tuulista, että joidenkin koulujen teltat vaan lentelivät ympäriinsä. Tänään puolestaan on luvattu 24 asteen lämpötilaa ja auringonpaistetta koko päiväksi...

Viime viikonloppuna vietettiin neljän päivän mittaista pääsiäislomaa. Pääsin kokemaan Amerikkalaisia pääsiäisperinteitä, joista yksi (ehkä mun suosikki) oli easter egg hunt. Tänä vuonna mun host perhe oli laittanut pimeässä hohtavia valotikkuja muovisten, läpikuultavien pääsiäismunien sisään, ja illalla sitten niitä etsiskeltiin meidän kotipihalta. Sunnuntaina syötiin iso pääsiäisateria perheen kanssa ja rentouduttiin kun kellään ei ollut kiire minnekään.

Eilen mentiin koko perheen voimin katsomaan mun host siskoja, jotka esiintyivät gathering of the talents -nimisessä tapahtumassa. Mun vanhin host-sisko soitti pianolla kirjoittamansa kappaleen, keskimmäinen tanssi ja lauloi ystävänsä kanssa ja toiseksi nuorin osallistui piirrustuksella (neljäs sisko ei vielä ollut tarpeeksi vanha osallistuakseen). Tän jälkeen mentiin yhdessä syömään ja suunnattiin kotiin. Tälle päivälle ei sen kummempia suunnitelmia olekaan, nautitaan vaan lämmöstä ja auringosta, koska eihän sitä koskaan tiedä jos huomenna tulisi räntää tai rakeita taivaalta.  

Mulla ei ole viime aikoina tullut räpsittyä hirveästi kuvia, mutta yritän parantaa tapani tässä asiassa... Se voisi olla mun lupaus huhtikuulle. Prom meillä on luvassa tän kuun 16. päivänä, joista oon super-innoissani. Niistä voi ainakin odottaa aikamoista kuvapommia tänne blogin puolelle.

Ihanaa alkanutta huhtikuuta kaikille!
























Anni      

How did it get so late so soon?

Moi!

Kädestä ei löytynyt murtumia, joten kaikki on nyt aika tosi hyvin! Lukuunottamatta sitä, että viime sunnuntaina tajusin, että mulla on enää tasan kolme kuukautta jäljellä ennen kuin lennän takaisin Suomeen. Joulun jälkeen aika on vaan mennyt hirveellä vauhdilla eteenpäin, ja ensi viikolla kolmas jakso loppuu ja sitten on enää yksi jäljellä ennen koulujen päättymistä. Varsinkin nyt kun track & field alkoi, loppukevät on vaan tapahtumia tapahtumien perään, ja sitten onkin jo toukokuu...

Musta on ihana ajatella sitä hetkeä, kun pääsee taas näkemään kavereita ja perhettä pitkästä aikaa, mutta en osaa edes kuvitella miten vaikeaa viimeiset päivät täällä tulee olemaan. Kun on "rakentanut" itselleen elämän täälllä, luonut tiukkoja ihmissuhteita perheenjäseniin, kavereihin, jopa opettajiin, ja sitten kaikki pitää vaan jättää taakseen ja Suomessa palata siihen mihin jäi vuosi sitten.

Nyt on siis vaan elettävä täysillä nää viimeiset kuukaudet ja kerättävä mahdollisimman paljon muistoja ennen kotiinpaluuta. Tää on niin once in a lifetime -kokemus, enkä hetkeäkään oo katunut että lähdin vaihtariksi.

Eilen lauantaina mentiin mun hyvän ystävän Tanan kanssa ratsastamaan niiden hevosilla. Se oli aika mielenkiintoinen kokemus kun seikkailtiin sellaisella joki-metsikkö alueella isojen hevosten selässä. Tuntui kuin olis ollut keskellä jotain Narnia-elokuvaa. Itse en oo koskaan ollut mikään heppatyttö, mutta nautin siitä ihan älyttömästi eilen. Varsinkin kun meillä on melkeen koko viikon ollut aivan ihana sää, aurinkoista ja noin 20 astetta lämmintä.

Että sellaista tällä viikolla.. Puolen vuoden jälkeen löydän itseni kuuntelemasta countrya ja ratsastamasta hevosilla. Nebraska opetti mut hyvin voisin kai sanoa. Ensi viikolta en hirveän innolla odota raskaita track and field -treenejä, sen sijaan odotan state basketball -otteluja, joissa meidän koulun poikien korisjoukkue pelaa osavaltio-mestaruudesta.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille. Kulunut viikko opetti, että elämä osaa olla hyvin arvaamatonta, joten ei pidetä mitään itsestäänselvyytenä. 

<3 Anni      

 

stories to tell

Nyt on yhdellä kädellä kirjoittaminen kovassa treenissä...

Perjantaina oli mun nuorimman host-siskon, Sparrown,  5-vuotis synttärijuhlat, ja hänen toivomuksen mukaisesti mentiin koko perheen voimin ensin sushille ja sen jälkeen rullaluistelemaan. En oo koskaan kuullut kenenkään 5-vuotiaan ykköstoiveen ruoan suhteen olevan sushi. Mutta meillä oli ihan älyttömän ihana ilta, tai no ainakin suurimmaksi osaksi.

Ruoan jälkeen suunnattiin sitten skate island -nimiseen paikkaan, vuokrattiin rullaluistimet ja riennettiin muiden ihmisten sekaan luistelu-radalle. Siellä oli tosi kiva tunnelma hyvän musiikin soidessa ja värikkäiden valojen välkkyessä. Tämä oli siis mun elämäni ensimmäinen kerta rullaluistimilla. No, alkuun se sujuikin ehkä liian hyvin ollakseen totta, koska noin tunnin kuluttua siitä kun aloitettiin löysin itseni lattialta, ranne nyrjähtäneenä, ja loppuilta menikin sitten ensiapu-asemalla jossa lääkäri otti röntgen-kuvat mun ranteesta ja laittoi mun vasemman käden side-tyyppiseen tukeen. Torstaina selviää että onko siellä murtumaa vai ei. Käsi tuntuu nyt jo paljon paremmat ja sormet ristissä toivon että se olis vaan venähdys tai jotain muuta vastaavaa.

Joskus ihmettelen että miten voin olla niin tapaturma-altis ihminen..

Mutta kuten otsikossa lukee, nää on niitä tarinoita joille jo muutaman viikon päästä nauretaan vedet silmissä. Ja hei, se oli kuitenkin vasen käsi, joten asiat voisivat olla paljon huonimminkin!

Anni

      

Hawaii

Moi!

Kotiuduttiin eilen Hawaiilta takaisin tänne lumiseen Nebraskaan ja huomenna on paluu tavalliseen arkeen. Olisin hyvin voinut jäädä Hawaiille vielä toiseksi viikoksi, mutta pakko se kai on kouluun jossain vaiheessa mentävä takaisin... Nyt oon tositosi väsynyt joten jätän kirjoitukset tällä kertaa vähän vähemmälle. Niinhän sitä sanotaan että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Toivottavasti näistä kuvista välittyy se ilo joka oli hyvin hyvin läsnä meidän matkallamme. Hawaii oli tosi inspiroiva paikka, joskus maisemat vetivät täysin sanattomaksi. Waikiki, jossa meidän hotelli sijaitsi, kuhisi turisteja ja oli täysin ihmisten rakentama, mutta päästiin myös onneksi näkemään millainen Hawaii aidosti on. Pääsin tutustumaan aivan ihaniin ihmisiin eri puolilta maailmaa, enkä vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään.

Yhdysvaltojen kauneimmaksi äänestetty ranta

Anni     

A Head Full Of Dreams

Moi!

Taas on muutama viikko vierähtänyt viime postauksesta. Tänään ulkona on semmoinen lumimyrsky ettei ikkunoista näe pihalle, joten saatiin vapaapäivä koulusta. Päätin siis istahtaa alas ja jakaa kuulumiset nyt kun ei ole kiire mihinkään. Vaikka tykkäänkin täällä koulusta tosi paljon ylimääräiset vapaapäivät on aina kivoja. Se on yksi hyvä puoli siinä että asuu osavaltiossa jossa on kaikki neljä vuodenaikaa. Floridassa ei snow dayt taida kovin yleisiä olla...

Viime viikolla oli poikien koristurnaus keskiviikosta perjantaihin. Meidän koululla on erittäin hyvä poikien korisjoukkue, ja perjantaina kultamitalit roikkuivat kaulassa voiton kunniaksi. Meidän koululla oli joka pelipäivä eri pukeutumisteema, ideana oli näyttää yhtenäiseltä ja kannustaa meidän joukkuetta hauskalla tavalla. Keskiviikko oli "wild Wednesday", torstai "throwback Thursday" ja perjantai "frat boy -Friday". Tässä kuvassa meidän throwback Thursday -asuista:

Mä alan tänään jo varmaan vähän pakkailemaan Hawaiia varten... Tämä osoittautui aika lyhyeksi viikoksi, koska aika suurella mahdollisuudella huominenkin koulupäivä perutaan ja mä otan omaa lomaa perjantaina ton reissun takia. Kunhan lentoja ei aleta perumaan, tämä sää tuli mulle ihan täydelliseen aikaan. 

Tajusin, että kun tuun takasin Hawaiilta, meidän joukkueella on ainoastaan yksi korismatsi jäljellä. Ja sitten alkaa kausi olemaankin aika lailla paketissa. Jotenkin vähän haikea ajatus miten vähän treenejä ja pelejä enää jäljellä. Oon tosi iloinen että aloitin koripallon silloin viime vuoden puolella. Oon saanut paljon uusia ystäviä meidän joukkueesta, sellaisia joihin en olisi välttämättä tutustunut yhtä hyvin ilman koripalloa, ja tää on ollut myös yksi opettavaisimmista kokemuksista ikinä. Päällimäisenä ehkä itselleen nauramisen taito ja tietynlainen itsevarmuus tai -luottamus. Se kun tajuaa että teki juuri jotain jota ei olisi koskaan uskonut tekevänsä on aika mahtava tunne.

Anni