Christmas

Moi!

Täällä vietetään parhaillaan joululoman viimeistä viikkoa aika rennoissa tunnelmissa. Meidän perheeseen syntyi viikko sitten uusi perheenjäsen ja kaikki on aika haltioissaan siitä pikkuisesta.

Joulua vietetään täällä 25. päivänä toisin kuin Suomessa. Päivä alkoi ihanalla jouluaamiaisella jonka jälkeen alettiin availemaan paketteja. Oli ihana seurata sitä riemua joka seurasi kun mun 4- ja 7-vuotiaat host-siskot näkivät kaikki ne paketit kuusen alla.

Lahjojen avaamisen jälkeen suunnattiin autolla kohti mun host-isovanhempien maatilaa. Siellä vietettiin viikonloppu syöden jouluruokia, pelaten lautapelejä ja päästiin myös kelkkailemaan kun joulupäivänä satoi maahan lunta. Mä sain paketin Suomesta jossa oli isot kasat suklaata, salmiakkia ja glögiä. Mähän päätin sitten ottaa sen glögin mukaan maatilalle että päästään kaikki maistamaan mun lemppari joulujuomaa. Innoissani aloin keittämään sitä ja kun alettiin juomaan vähän ihmettelin kun se maistui niin ihmeen vahvalta. Tajusin vähän myöhässä että sehän oli siis glögijuomatiiviste... 

Kaiken kaikkiaan mulla oli kuitenkin tosi ihana joulu, se meni vaan ohi ihan liian nopeesti niin kuin yleensä. Nyt on viimeiset päivät tätä vuotta jäljellä, ihan outo ajatus että kohta on taas tammikuu.. Tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin vuodet kuluu ohitse.

Joka tapauksessa, mä haluan toivottaa kaikille riemukasta uutta vuotta!! Mä oon aika innoissani tästä tulevasta vuodesta, tehdään siitä paras ikinä :-)

Anni

   

windswept

Moi!

Päätin taas pienen tilannepäivityksen tänne tulla tekemään. Viime viikko koostui pääosin koripallosta, kuorosta, koripallosta, host äidin synttäreistä, koripallosta, joululahjaostoksista ja koripallosta. 

Meillä on koris-treenit joka maanantai, keskiviikko ja torstai, tiistait ja perjantait on tavallisesti pelipäiviä, ja viime lauantaina oli vielä turnauskin. Mä oon edelleen hyvin taitamaton, mutta mistä oon onnellinen on että oon oikeasti oppinut nauttimaan koripallosta. On ihanaa olla osa meidän joukkuetta, tää on ehdottomasti kokemus jota en Suomessa olisi koskaan tullut saamaan. Jos joku olisi kesällä sanonut mulle että puolen vuoden päästä sä pelaat koripalloa, en olisi varmaan uskonut.

Mutta sitä vartenhan tänne tultiin. Ylittämään itsensä ja ottamaan haasteita vastaan.

Ens viikon suunnitelmat on vielä auki, loppuviikosta pitää varmaan alkaa valmistautumaan semester finals -kokeisiin. Ja sitten päästäänkin jo viettämään joululomaa.

Välillä ajattelen että oon ollut täällä jo niin kauan, mutta oikeastaan se vaan tuntuu siltä. Enhän mä oo ollut täällä edes puolta vuotta. “Foreign exchange student” on alkanut tuntumaan vähän tyhmältä nimitykseltä, ainahan mä oon täällä ollut. Host äitikin nauroi kerran kun se katsoi vanhoja kotivideoita vuosien takaa, että miksei Annia näy missään? 

Mä oon kerännyt paljon ihania muistoja tän matkan varrella, mutta mulla on tunne että kaikista parhaimmat muistot odottaa vielä edessäpäin.

<3 Anni

Thanksgiving

Moi!

Taas on vierähtänyt muutama viikko siitä kun viimeksi kirjoitin. Koulu on pitänyt mut hyvin kiireisenä, ei oo hirveästi tekemisen puutetta viime viikkoina ollut... Aamuisin oon yleensä koululla jo seitsemän aikaan kun oon mukana meidän koulun one act -ryhmässä. Me siis harjoitellaan näytelmää jolla kilpaillaan muita kouluja vastaa. Mulla ei itse ole roolia meidän näytelmässä, vaan autan valojen, lavan ja roolihenkilöiden meikkien kanssa.

Koripallo-kausi alkoi myös pari viikkoa sitten, ja mä oon nyt osa meidän koulun koris-joukkuetta. Suomessa oon kokeillut korista vaan liikunnan tunneilla, ja ihan rehellisesti sanottuna oon muihin verrattuna aika onneton :-D Koulujen urheilujoukkueet on kuitenkin niin vahva osa amerikkalaista kulttuuria, ja iso eroavaisuus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä, että kun kerran täällä ollaan niin pakko sekin on päästä kokemaan. Mun joukkue on tosi kannustavainen ja siihen nähden että tää on oikeastaan ensimmäinen kerta kun kunnolla pelaan koripalloa, voisin kai olla huonompikin. Jos ei muuta, niin viidet koristreenit viikossa pitää ainakin hyvin kunnon yllä.

(ja se on hyvä nyt kun kiitospäivän ja joulun aikaan tulee syötyä ehkä tavallista enemmän...)

Kiitospäivää vietettiin täällä tosiaan marraskuun 26. päivänä. Meillä sitä juhlittiin koko perheen voimin ja myös mun host-isän vanhemmat, mun host-isovanhemmat, tulivat juhlimaan sitä meidän kanssa. Me syötiin hyvin kaikkia perinteisiä kiitospäivä-ruokia, katottiin jalkapalloa ja pelattiin lautapelejä iltaan asti. Saatiin myös aikamoinen lumimyräkkä juuri kiitospäiväksi, ja oli ihanan tunelmallista vaan olla ja nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta.

Perjantaina pääsin koulukaverin mukana katsomaan kunnon futispeliä isolle areenalle Lincolnissa. Se oli aivan hullua, 90 000 Huskers-fania huutamassa ja kannustamassa, ilotulituksia ja meidän talon kokoiset kaiuttimet. Alla oleva kuva voi antaa jonkinlaisen käsityksen millaista se oli, mutta oon kyllä sitä mieltä että ei sitä voi ymmärtää ennen kuin on itse päässyt sen paikan päällä kokemaan. Lämpötila oli nollan alapuolella, eikä me voitettu, mutta niinkuin kaikki mulle täällä sanoo: "You can't come to Nebraska and not go to a Huskers football-game."      

Ton futispelin takia en päässyt black friday -ostoksille, mutta jääpähän jotain to do -listalle. Meillä on ensimmäinen koripallopeli ens perjantaina, ja viikonloppuna vietetään pikkujouluja meidän vaihtari-porukan kanssa, kiva viikko siis edessä. Jokaisen vaihto-oppilaan täytyy valmistaa joku perinteinen jouluruoka omasta kotimaasta meidän pikkujouluja varten, ja mä päätin että teen porkkanalaatikon, nam! Mitä on joulu ilman porkkanalaattikkoa? Mä oon ihan surkeana kun en pääse juomaan glögiä tänä jouluna, mutta enköhän mä selviä... :-D 

Ihanaa joulunodotusta sinne kaikille! 

Anni

Chase your dreams but always know the road that will lead you home.

Lepää rauhassa Mummo.

<3 Anni

Halloween

Moi!

Ihan älyttömän hauska viikko ja viikonloppu taas takana. Keskiviikkona meillä oli koulun kanssa retki Joslyn Art Museumiin Omahassa. Matkustettiin sinne ja takaisin koulubussilla, ja paikan päällä oltiin erilaisissa työpajoissa ja opastetuilla kierroksilla. Oli tosi hieno paikka, ja se olikin mun ensimmäinen kertä Omahassa, joka on siis suurin kaupunki Nebraskassa.

Torstai oli viikon viimeinen koulupäivä, ja mentiin koulun jälkeen katsomaan futispeliä. Meidän koululla on tosi tosi hyvä joukkue, en oo kertaakaan käynyt katsomassa peliä joka oltaisiin hävitty    :-D Täällä koulusta tulee jotenkin tosi iso osa omaa identiteettiä, ja siitä ollaan hirveän ylpeitä. Futispelit on olleet mulla ehdottomasti parhaimpien kokemusten listalla, se tunnelma ja yhteenkuuluvuus on jotain ihan älyttömän hienoa.

Perjantaina olikin vapaapäivä, jonka kulutin skypettelemällä mun ystävien kanssa. Kolme tuntia meni ihan lennossa kun mentiin ajassa taaksepäin ja vaihdettiin kuulumiset kahden kuukauden ajalta. Illalla kaiverrettiin kurpitsoja host-perheen kanssa ja virittäydyttiin Halloween-tunnelmaan.

En itse mennyt trick or treat -kierrokselle lauantaina, vaan vietettiin iltaa koulukavereiden kanssa katsellen tyhmiä kauhuleffoja ja säikäytellen toisia. Yleensä en tykkää kauhuelokuvista mutta ne jotka katsottiin lauantaina oli tarpeeksi epäaitoja etten menettänyt yöunia niiden takia...

Kaiken kaikkiaan mulla oli siis tosi onnistunut Halloween-viikonloppu, toivottavasti näin myös teillä kaikilla! Ja ihanaa marraskuun alkua kaikille! Täällä kaupat on jo täynnä joulukrääsää ja jouluvaloja näkyy aina siellä täällä ihmisten pihoilla :-D Voisko joku pysäyttää kellot hetkeksi kiitos?

Anni   

What's going on

Moi!

Viime viikko meni vähän tylsemmissä tunnelmissa, kun oltiin mun perheenjäsenten kanssa vuoronperään vatsataudissa. Tiistaina jäin kotiin nukkumaan ja nousin sängystä vasta kuudelta illalla (ja oikeastaan melkein saman tien ryömin takaisin peiton alle...) Loppuviikon päivistä olin ihan sekaisin, mutta nyt ollaan kaikki taas ihan kunnossa ja terveitä.

Sunnuntai oli aivan ihana päivä kun pääsin taas näkemään kaikkia niitä vaihtareita joiden kanssa vietin viikonlopun South Dakotassa reilu kuukausi sitten. Meillä on tapaaminen joka kuukausi ja eilen siis nähtiin Ruotsista tulevan vaihtarin, Eliaksen, kotona. Eliaksen host-äiti on valokuvaaja, joten pääsin myös ottamaan mun senior-kuvat siellä yearbookia ja banneria varten (banneri on siis iso juliste, ja jokainen senior saa halutessaan tilata sellaisen itsestään ja ne ripustetaan meidän koulun salin seinälle, se on niin sanottu kunnianosoitus tän vuoden senioreille.)

Oon tosi innoissani tästä viikosta, mulla on oikeestaan vaan kolme normaalia koulupäivää ja viikonlopullekin on tosi kivoja suunnitelmia. Nautin siitä kun on koko ajan jossain menossa ja tekemistä riittää. Huono puoli täällä on se, että julkista liikennettä ei juurikaan ole, joten aina pitää olla kyyti jos haluaa lähteä jonnekin. Monet ihmiset täällä ei oo ikinä kulkenut metrolla, mutta toisaalta ne ajaa autoilla jo 14-vuotiaina.

Ihanaa viikkoa sinne kaikille, kirjoittelen taas heti kun aika antaa periksi...
 

Anni

     

Homecoming

Moi!

Homecoming viikko on ohi ja tavallinen arki alkaa taas. Tai "tavallinen" arki.

Meillä oli tällä viikolla joka päivä koulussa eri pukuteema, maanatai oli backwards-day, eli puettiin vaatteet väärinpäin, tiistai oli twin-tuesday, jolloin puettiin samanlaiset vaatteet kaverin kanssa, keskiviikkona jokaisella luokalla oli oma väriteema, seniorit pukeutui mustaan (josta olin tosi onnellinen, mustia vaatteita multa löytyy mutta vihreitä tai oransseja ei niinkään). Torstai oli mun suosikki, pyjama-day, jolloin puettiin onesiet päälle ja oltiin niissä koko koulupäivä. Perjantain teema oli red, white and blue eli meidän koulun värit, ja illalla koko viikko huipentui homecoming-tansseihin.

Kaikkien homecoming-aktiviteettien lisäksi mun seitsemästoista syntymäpäivä oli tiistaina. Söin juustokakkua aamupalaksi, sain ison synttärikortin jonka melkein jokainen oppilas meidän koulusta oli allekirjoittanut, ja mun kaverit Suomesta oli tehnyt mulle aivan mahtavan synttärivideon, se oli ihana yllätys. Mun oli tarkoitus juhlia mun synttäreitä tänään lauantaina, mutta mulle puhkesi pari päivää sitten kova flunssa näin tapahtumarikkaan viikon seurauksena, ja tänä aamuna olo oli niin uupunut ettei synttärijuhlista olisi tullut yhtään mitään.

Huomenna on luvassa pumpkin patch, en osaa tarkemmin sanoa mitä on luvassa koska tää on mulle ihan uutta, mutta jos otan kameran mukaan voin kirjoitella siitäkin.

Siellä taisi alkaa syyslomat, joten ihanaa ja rentouttavaa lomaa kaikille! Kohta ollaan jo puolessa välin lokakuuta, ihan hullua miten nopeasti aika menee.

Anni          

Kuukauden jälkeen

Moi!

Viime torstaina tuli tasan kuukausi täyteen siitä, kun saavuin tänne Nebraskaan. Miten aika voi mennä niin nopeasti? 9 kuukautta ei enää tunnukaan niin pitkältä ajalta kuin se tuntui ennen lähtöä.

Otin tuon kuvan kun odottelin lentokoneen lähtöä Dallasista kohti Grand Islandia. Muistan sen hetken niin tarkasti, se oli mun viimeinen etappi ennen lopullista päämäärää. Koko päivän kestäneen matkustamisen jälkeen lopulta nukahdin koneeseen ja heräsin vasta kun alettiin laskeutumaan. 

Tuntuu että vasta nyt arki täällä alkaa oikeasti tuntumaan arjelta. Kesähelteet alkaa pikkuhiljaa muuttumaan syksyisemmiksi josta oon tosi iloinen, rakastan syksyä. Viihdyn meidän pienessä 88 oppilaan koulussa tosi hyvin, sopeutuminen on ollut helpompaa kun ympärillä ei parveile tuhansia ihmisiä. Mulla on myös paras ystävä täällä, enkä voi edes sanoin kuvailla miten onnellinen oon siitä että on joku jolle voi olla täysin rehellinen ja johon voi luottaa sataprosenttisesti.

Englantikin alkaa tuntumaan päivä päivältä luontevammalta. Huomaan välillä turhautuvani virheisiin ja siihen että sanat ovat hukassa, mutta se vaatii vaan totuttelua, paljon puhumista ja paljon kärsivällisyyttä.

Syksy on täynnä kaikkea ihanaa, homecoming-viikko lähestyy ja mulla on synttärit parin viikon päästä. Tunnen jo nyt olevani keskellä jotain älytöntä elokuvaa, enkä malta odottaa kaikkia niitä mahdollisuuksia ja kokemuksia joita tää vuosi tulee tuomaan tullessaan.

Nämä kuvat on viime viikonlopulta kun lähdettiin mun host-perheen kanssa viettämään päivää järvelle. Tällä hetkellä oon maailman onnellisin siitä, että silloin kun mun täytyi päättää haluanko oikeasti lähteä vuodeksi vieraaseen maahan asumaan ja opiskelemaan, päätin lähteä. Muuten en olisi ikinä päässyt kokemaan niitä ihania hetkiä, joita mulle on tähän mennessä kertynyt. Esimerkiksi tuo päivä järvellä viikko sitten. 

Olkaa rohkeita ja astukaa oman mukavuusalueenne ulkopuolelle. Koska se on oikeasti ainoa tapa jolla voi koskaan kasvaa ihmisenä ja saada kaikki irti tästä maailmasta.

Anni   

  

   

Kuulumisia

Moi!

Ja taas on vierähtänyt yli kaksi viikkoa siitä kun viimeksi tänne kirjoittelin. Aika on mennyt ihan hirveää vauhtia eteenpäin, ja niin kai oon minäkin.

Uusi elinympäristö, uudet ihmiset, uusi kieli, ylipäänsä uusi elämä on vetänyt multa ihan kaikki voimat, oon ollut tosi väsynyt. Näiden lisäksi on tietysti vielä kahdeksan tunnin aikaero johon mun keho yrittää vieläkin totutella. Silti oon kuitenkin onnistunut sopeutumaan tosi hyvin, ja tuntuu että olisin ollut täällä paljon kauemmin kuin kaksi viikkoa.

Viime viikonloppu oli aivan mieletön. Se sisälsi  p i t k i ä  automatkoja, telttailua South Dakotassa, Mount Rushmore ja muita nähtävyyksiä, uusia ihania ihmisiä, oikeastaan kaikkea mitä voit kuvitella kolmelta autolliselta vaihto-oppilaita neljän päivän road tripillä.

                         

Yksi asia josta pidän tosi paljon Yhdysvalloissa on se, miten nopeasti maisemat vaihtuvat tiheään asutuista kaupungeista metsiin ja peltoihin. Yksi tämän viikonlopun muistiinpainuvimmista hetkistä oli, kun ajettiin isojen metsien ympäröimää autotietä, mä roikuin puoliksi ulos ikkunasta ja hengitin syvään sitä raikasta ilmaa. Yhtäkkiä kaikki vaan tuntui niin täydelliseltä, ja pidätin hengitystä koska en halunnut päästää sitä ilmaa ulos mun keuhkoistani. Se oli vaan yksi niistä hetkistä, kun tajuaa mitkä asiat on oikeasti tärkeitä, ja kuinka paljon on aihetta olla kiitollinen. Liian harvoin sitä vaan pysähtyy arvostamaan kaikkea ympärillä olevaa.

Ja sitä, että on.

Anni

Äkkilähtö

Moi!

Tein varmasti mahtavan ensivaikutelman kaikkiin osoittamalla kuinka aktiivinen postailija olen... Pyydän anteeksi, mutta tosiasiassa lähiaikoina ei vaan ole tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista. Viime torstaina kuitenkin heti herättyäni näin, että olin saanut facebookissa kaksi kummallista kaveripyyntöä, ja siitähän tämä kaikki sitten alkoi.

Tajusin heti, että mun tulevalta host-perheeltähän näiden pyyntöjen on ollut pakko tulla. Koko päivän sitten odottelin soittoa mun vaihtarijärjestöltä (sts) ja epäilyt osoittautuivat oikeiksi kun puhelin viimein alkoi soida, ja sain kuulla että eräs perhe Nebraskasta on valinnut mut luokseen asumaan.

Lisäksi sain kuulla, että lähtö tulee olemaan jo seuraavana maanantaina.

Yhtäkkiä tuli ihan hirveä kiire ja stressi, miten ehdin vielä viimeisen kerran näkemään läheisimpiä ystäviä ja sukulaisia, pakkaamaan, hoitamaan kaikki käytännön asiat työpaikalla ja muuallakin kuntoon kolmessa päivässä?

Jotenkin olen kuitenkin saanut kaiken sujumaan, ja vaikka lähtö läheneekin päivä päivältä tai tunti tunnilta, olen jotenkin yllättävän rauhallinen. Oon myös päässyt juttelemaan mun tulevan isäntäperheeni kanssa, ja se vaikuttaa aivan älyttömän ihanalta, joka tietysti omalta osaltaan lisää varmuutta lähtemiseen.

Tähän perheeseen kuuluu siis vanhemmat, kaksi jo kotoa pois muuttanutta lasta sekä neljä muuta lasta, joista vanhin on 13-vuotias ja nuorin 4-vuotias. Ne on tosi urheilullisia ja sellaisia aktiivisia ulkoilmaihmisiä, eli juuri täydellinen perhe mulle.

Nyt on kuitenkin ensimmäiset jäähyväiset jo jätetty, ja vaikka kuinka oudolta ajatukselta se tuntuukaan, niin tämä on viimeinen postaus jonka tulen Suomen puolella kirjoittamaan. Saan kyllä olla kiitollinen siitä, kuinka paljon mulla on elämässäni ihmisiä joita tulen kaipaamaan vuoteni aikana. Jotenkin musta kuitenkin tuntuu, että on helpompi hyvästellä läheiset täällä, kun tiedän että näen kaikkia taas vajaa vuoden päästä. Mutta kun ensi kesänä joudun hyvästelemään ne ihmiset joihin olen vuoteni aikana päässyt tutustumaan, mistä tiedän kuinka pitkän ajan päästä pääsen taas tapaamaan heitä?

No nyt menen ehkä asioiden edelle, parempi vain keskittyä tähän hetkeen. Mulla on enää reilu vuorokausi aikaa Suomessa ja sitten jo istunkin lentokoneessa matkalla kohti mun elämäni mielettömintä vuotta.

Mä todella toivon että teistäkin ihan jokaisella tulee olemaan ihan mieletön vuosi, missä ikinä sen vietättekään.

Anni

   



  

Who Am I?

Moi!

Tästä se lähtee. Oma blogi. Oon oikeasti halunnut tosi pitkään aloittaa blogin kirjoittamisen, mutta motivaatio ja inspiraatio ovat vaan olleet hukassa. Nyt oon kuitenkin super-innoissani, koska lähden syksyllä vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, ja blogin avulla pääsen jakamaan kuulumisia ja kokemuksia kaikille tutuille ja tuntemattomille.

Olen siis lokakuussa 17-vuotta täyttävä tyttö, ja asun Järvenpäässä.

(seuraavat kymmenen kuukautta jossain ihan muualla)

Suomessa opiskelen Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Koulu vie pitkien matkojen takia tosi paljon vapaa-ajastani, jonka takia en käy millään ohjatuilla harrastustunneilla. Urheilen kuitenkin paljon ja oon myös hirveä lukutoukka.

Mulla on ihania ystäviä, mutta viihdyn myös hyvin itsekseni. En kuitenkaan pysty kauaa olla tekemättä mitään, koko ajan pitäisi olla jossain menossa.

Sitten siitä vaihdosta. Miksi Yhdysvaltoihin?

No, ensinnäkin on tietysti se kieli. Englanti sujuu multa ihan hyvin, olen aina ansainnut siitä kiitettäviä arvosanoja koulussa. On kuitenkin ihan eri asia lukea ja ymmärtää kappaleita koulukirjasta kuin oikesti käydä merkityksellisiä keskusteluita ja selvitä arkipäivän tilanteista samalla kielellä. Ja siinä haluankin kehittyä.

Toiseksi on kaikki se high school -meininki ja muu jonka haluan päästä kokemaan. Älkää ajatelko että kuvittelen sen olevan jotain sellaista kuin niissä lukuisissa jenkkiteinileffoissa, mutta sen perusteella mitä tähän mennessä olen kuullut kyllä se aika tavalla suomalaisesta koulunkäynnistä eroaa.

Kolmanneksi syyksi voisin yksinkertaisesti laittaa muutoksen tarve. Mulla on hirveä elämännälkä, haluan päästä näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon. Välillä tuntuu että Suomessa arki noudattaa liikaa samoja rutiineja, ja en osaa edes sanoin kuvailla kuinka hyvältä tuntuu lähteä. Tiedän että vuosi tulee varmasti olemaan yhtä ylä- ja alamäkien vaihtelua, mutta se on elämää.

En tiedä kuinka moni on jaksanut lukea tänne asti mutta haluan vielä lyhyesti kertoa tuosta blogin nimestä.

(tai ainakin yritän lyhyesti)

mulla on kaksi syytä:

1. En ole vielä saanut isäntäperhetietoja, eli en yhtään tiedä missä päin Yhdysvaltoja tulen viettämään seuraavat kymmenen kuukautta. Se voi olla Alaskassa tai Texasissa tai missä tahansa siitä väliltä.

2. Jotenkin koen, että mun vuoteni määränpää ei ehkä olekaan se osavaltio jossa tulen sen viettämään. Uskon, että tulevien kuukausien aikana tulen oppimaan ihan hirveästi uutta, etenkin itsestäni. Ja se, millaisena henkilönä palaan mun vuodelta, on tämän koko matkan määränpää. Ymmärrättekö yhtään mitä ajan takaa? Joskus tuntuu että mun ajatukset on niin monimutkaisia etten itsekään oikein ymmärrä. Näin pitkän matikan opiskelijana ajattelen sitä välillä yhtälönä, jonka ratkaiseminen kestää vuoden. Vasta kun palaan ensi kesänä Suomeen, on mulle selvinnyt mitä tuo x edustaa. Tai ehkä ei vielä silloinkaan! Mutta ainakin olen lähempänä lopullista ratkaisua.

Noniin, nyt lopetan tämän turisemisen. Mahtavaa jos kiinnostuit ja ehkä jopa liityit lukijaksi! Toivon että blogini antaisi mahdollisimman todenmukaisen kuvan siitä, millaista on olla vaihto-oppilas, niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä. Tai jos et ole kiinnostunut vaihtarielämästä, toivon että blogini olisi muulla tavalla inspiroiva. Paras kuitenkin ehkä ilmoittaa että hyvin suuri osa blogini sisällöstä tulee liittymään tavalla tai toisella vaihto-oppilaana olemiseen.

Mulla on tapana stressaantua asioista helposti heti kun ne muuttuvat ns. velvollisuuksiksi, joten pyrin pitämään mahdollisimman rennon otteen tämän blogin
pitämiseen. Yritän kuitenkin postailla mahdollisimman säännöllisesti!

Tähän loppuun vielä inspiroiva sitaatti, niin ensimmäinen postaus alkaa olla paketissa:

The biggest adventure you can take is to live the life of your dreams.

- Oprah Winfrey

Mukavia lukuhetkiä blogini parissa, 

Anni