Greetings from Airport

Moi!

Istun tällä hetkellä Chicagon lentokentällä, vielä viisi ja puoli tuntia yhdeksän tunnin mittaisen lennon lähtöön. En ihan oikeasti uskonut että tämä päivä koittaisi koskaan. Tälläkin hetkellä tuntuu jotenkin ihan hirveän epätodelliselta että mä oon oikeasti palaamassa Suomeen, vaikka onkin jo kaksi kolmesta lennosta takanapäin. Rehellisesti sanottuna kotiinpaluu pelottaa. Kun tietää ettei voi elää kahdessa paikassa samaan aikaan, mutta samalla haluaa pitää mahdollisimman paljon yhteyttä ystäviin maailman toisella puolen.

Viime torstaina pidin jäähyväis-juhlat kavereille ja perhetutuille. Voisin aika suurella varmuudella ja valehtelematta sanoa, että oli ehkä yksi parhaimmista päivistä, ei pelkästään mun vaihtovuoteni aikana, vaan ihan tähänastisen elämäni aikana. Olin vähän hermostunut, koska illaksi oli luvattu sadetta ja ukkosta. Kun viiden jälkeen iltapäivällä ihmisiä kuitenkin alkoi ilmestymään ja jotenkin mun tajuntaani upposi että kaikki nämä upeat ihmiset on tullut tänne ihan vaan että pääsisivät vielä kerran mua näkemään, olin jotenkin niin turtunut onnesta. Suurin osa vieraista viipyi ihan iltamyöhään saakka, se oli mun mielestä täydellinen tapa päättää mun vaihtovuosi täällä Yhdysvalloissa ja jättää jäähyväiset kaikille koulukavereille. Musta tuli myös kummitäti toiselle ihanalle tytölle, kun mun host-siskoni kysyi tätä illan lopussa <3

  
   

Lähteminen on vaikeampaa kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Toisaalta oon onnellinen siitä että tunnen tällä tavoin. "How lucky I am to have something that makes saying goodbye so hard."  Niinhän se menee.

Saatan jatkaa kirjoittelua jos motivaatiota riittää, mutta varmuudella voin sanoa että tämä on viimeinen teksti jonka tulen kirjoittamaan tällä puolella maailmaa. Seuraavaksi sitten Suomessa. Mulla on outo tunne että aika olisi vaan pysähtynyt kymmeneksi kuukaudeksi ja nyt olisin palaamassa samaan hetkeen kuin vuosi sitten kesäkuun alussa, vaikka kaikki onkin tavalla tai toisella muuttunut. Itse luulen että tämä vuosi on tuonut mulle ihan hirveästi itsevarmuutta. Lisäksi se tulee varmaan aina olemaan mulle jotain, josta voin muistuttaa itseäni jos ikinä epäilen kykeneväni johonkin.  Jos pystyn jättämään kaiken "tutun ja turvallisen" kymmeneksi kuukaudeksi lähteäkseni asumaan vieraaseen maahan vieraiden ihmisten luokse, pystyn ihan mihin vaan.

Näihin tunnelmiin on mun mielestä aika hyvä lopettaa viimeinen "virallinen" vaihtari-blogipostaus. Mä jään tänne odottelemaan lennon lähtöä...

<3 Anni

Graduation

Moi!

Eilen tein paljon asioita viimeistä kertaa. Kävelin viimeistä kertaa koulun käytävillä, astuin viimeistä kertaa sisään ja ulos salista jossa niin monet korispelit ja -treenit suoritin, viimeisen kerran hyvästelin opettajia, jopa muutamia koulukavereitani. Ja haikein mielin kävelin viimeisen kerran ulos koulun ovista jättäen niin paljon muistoja ja tarinoita taakseni.

Mulla on tosiaan enään 13 päivää jäljellä Amerikassa. 13 päivää. 312 tuntia. 18 720 minuuttia. Ja koko ajan kellon sekuntiviisari liikkuu eteenpäin ja minuutit, tunnit ja päivät vaan vähenee ja vähenee. Törmäsin viikko sitten tällaiseen sanontaan: "Sometimes you will never know the value of a moment until it becomes a memory." Mun vaihtovuosi on ollut yhtä ylä- ja alamäkien vaihtelua. On ollut hyviä päiviä ja on ollut huonoja päiviä. Musta välillä tuntuu että ehkä se on se juttu vaihtovuosissa. Että huonot päivät voi olla ihan tosi huonoja, ja tuntuu että asialle ei voi tehä oikeen mitään kun ainoat ihmiset joille haluat sillä hetkellä puhua on toisella puolella maailmaa, luultavasti nukkumassa kahdeksan tunnin aikaeron takia. Mutta sitten taas ne hyvät hetket. Musta tuntuu että suurin osa mun suosikkimuistoista on tältä vuodelta. Kun joku hetki vaan tajuat miten onnekas sä olet, ihan kaikesta ja ihan kaikista. Mutta harvoin tämä tajuamisen hetki on juuri kun jotain ihanaa tapahtuu. Yleensä se on kun hetket vaihtuu muistoiksi ja kokemuksiksi.

En tarkoituksellisesti aikonut tästä mitään sen syvällisempää tekstiä, mutta eiliset valmistujaiset saivat ajatuksen virtaamaan voisi kai sanoa. Itse valmistujaisseremonian jälkeen lähdettiin kahden kaverin kanssa kiertämään valmistujaisjuhlia, joka on aika yleinen perinne Amerikassa. Me käytiin kymmenessä eri paikassa, ja palattiin kotiin puoliyön aikoihin. Voisin kai siis sanoa että oli ihan tosi kivat koulujenpäättymiset. Ja nyt saan lomailla noin kaksi viikkoa ennen kotiinpaluuta.

Tsemppiä sinne kaikille vielä viimeisiin kokeisiin ja muihin kouluhommiin!

Anni