Eilen tein paljon asioita viimeistä kertaa. Kävelin viimeistä kertaa koulun käytävillä, astuin viimeistä kertaa sisään ja ulos salista jossa niin monet korispelit ja -treenit suoritin, viimeisen kerran hyvästelin opettajia, jopa muutamia koulukavereitani. Ja haikein mielin kävelin viimeisen kerran ulos koulun ovista jättäen niin paljon muistoja ja tarinoita taakseni.
Mulla on tosiaan enään 13 päivää jäljellä Amerikassa. 13 päivää. 312 tuntia. 18 720 minuuttia. Ja koko ajan kellon sekuntiviisari liikkuu eteenpäin ja minuutit, tunnit ja päivät vaan vähenee ja vähenee. Törmäsin viikko sitten tällaiseen sanontaan: "Sometimes you will never know the value of a moment until it becomes a memory." Mun vaihtovuosi on ollut yhtä ylä- ja alamäkien vaihtelua. On ollut hyviä päiviä ja on ollut huonoja päiviä. Musta välillä tuntuu että ehkä se on se juttu vaihtovuosissa. Että huonot päivät voi olla ihan tosi huonoja, ja tuntuu että asialle ei voi tehä oikeen mitään kun ainoat ihmiset joille haluat sillä hetkellä puhua on toisella puolella maailmaa, luultavasti nukkumassa kahdeksan tunnin aikaeron takia. Mutta sitten taas ne hyvät hetket. Musta tuntuu että suurin osa mun suosikkimuistoista on tältä vuodelta. Kun joku hetki vaan tajuat miten onnekas sä olet, ihan kaikesta ja ihan kaikista. Mutta harvoin tämä tajuamisen hetki on juuri kun jotain ihanaa tapahtuu. Yleensä se on kun hetket vaihtuu muistoiksi ja kokemuksiksi.
En tarkoituksellisesti aikonut tästä mitään sen syvällisempää tekstiä, mutta eiliset valmistujaiset saivat ajatuksen virtaamaan voisi kai sanoa. Itse valmistujaisseremonian jälkeen lähdettiin kahden kaverin kanssa kiertämään valmistujaisjuhlia, joka on aika yleinen perinne Amerikassa. Me käytiin kymmenessä eri paikassa, ja palattiin kotiin puoliyön aikoihin. Voisin kai siis sanoa että oli ihan tosi kivat koulujenpäättymiset. Ja nyt saan lomailla noin kaksi viikkoa ennen kotiinpaluuta.
Tsemppiä sinne kaikille vielä viimeisiin kokeisiin ja muihin kouluhommiin!
Anni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti