Täällä ollaan taas. Kaksi päivää sitten lähti mulla viimeinen vaihto-kuukausi käyntiin. Kuten varmaan monilla muilla vaihtareilla, mullakin hyvin sekalaiset fiilikset kotiinpaluusta. Toisaalta ihanaa palata tuttuihin maisemiin, normaaliin elämään. Musta tuntuu että tämän vaihtovuoden aikana on oppinut olemaan kiitollisempi ihan sellaisista arkisista asioista Suomessa, joita ennen on pitänyt itsestäänselvyyksinä. Hyvänä esimerkkinä toimiva ja turvallinen julkinen liikenne, jota on kyllä useampaan kertaan vuoden aikana tullut kaivattua. Mutta samalla ajatus kaiken tämän taakse jättämisestä tuntuu haikealta, jopa pelottavalta. Se että unohtaa, tai tulee unohdetuksi, on jotenkin hirveän vaikeaa hyväksyä omassa mielesssä.
Viime perjantaina lähdettiin host perheen kanssa tänne isovanhempien maatilalle, jossa myös joulua vietettiin. Hassua ajatella että siitäkin on jo neljä kuukautta. Sää on koko viikon ollut tosi sateinen, joten täällä ollaan suurin osa ajasta kulutettu sisällä kukkuessa. Mua ei haittaa, ihanaa vaan olla ja rentoutua sisällä lämpimässä kun ulkona sataa vettä ja on kylmä. Muutenkin kiva päästä viettämään rentoa perheviikonloppua, koska viimeiset neljä viikkoa/viikonloppua ovat aika täyteen suunniteltuja... Ensi viikonloppuna on esimerkiksi luvassa hyvän ystävän valmistujaisjuhlat, sitä seuraavana valmistujaiset (jotkut pitävät omat juhlansa mielellään jonain muuna päivänä kuin oikeana valmistujaispäivänä, näin he pääsevät vierailemaan kaikkien muiden juhlissa ja samalla varmistavat että muut pääsevät heidän juhliinsa). Valmistujaisviikonlopun jälkeen meillä on state track -turnaus, ja sitten koittaakin jo omat jäähyväisjuhlat ja kotiinpaluu. Senioreilla koulut loppuu jo toukokuun 10. päivä, eli ensi viikko onkin sitten mun viimeinen kouluviikko täällä Amerikassa. Muistan miten paljon mietin ennen vaihtoon lähtöä mitä kaikkea mun vuoteni aikana tulisi tapahtumaan, mutta totuus on että ei sitä voi millään tavalla ennakoida. Mutta ehkä se onkin kaikista parasta.
Tässä muutama kuva, tänne maatilalle oli syntynyt kolme kissanpentua, niin söpöjä! Huomenna meillä on viimeinen vaihtaritapaaminen kaikkien Nebraskassa asuvien sts-vaihtareiden kanssa. Kiva päästä näkemään porukalla vielä kerran ennen kun kaikkien on aika suunnata omiin kotimaihinsa. Yritän parhaani mukaan postailla nyt viimeisten viikkojen kuulumisia, mutta kuten aiemmin jo mainitsin, aika kiireiseltä vaikuttaa. Toivottavasti siellä on toukokuun alku ja vapun vietot sujuneet hauskoissa merkeissä!
Anni
Tosi ihana kuulla, kiitos! Mun kylän nimi on Polk ja lukion nimi High Plains, todella pieni paikka, mutta Grand Island joka on neljänneksi suurin kaupunki Nebraskassa on noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Oon tykännyt asua täällä tosi paljon, ehdottomasti ollut vähän erilainen kokemus kun meidän koulussakin on alle 100 oppilasta :-D Toivotan sulle aivan ihanaa vaihtovuotta, Nebraska on kyllä aika ainutlaatuinen!
VastaaPoista