Äkkilähtö

Moi!

Tein varmasti mahtavan ensivaikutelman kaikkiin osoittamalla kuinka aktiivinen postailija olen... Pyydän anteeksi, mutta tosiasiassa lähiaikoina ei vaan ole tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista. Viime torstaina kuitenkin heti herättyäni näin, että olin saanut facebookissa kaksi kummallista kaveripyyntöä, ja siitähän tämä kaikki sitten alkoi.

Tajusin heti, että mun tulevalta host-perheeltähän näiden pyyntöjen on ollut pakko tulla. Koko päivän sitten odottelin soittoa mun vaihtarijärjestöltä (sts) ja epäilyt osoittautuivat oikeiksi kun puhelin viimein alkoi soida, ja sain kuulla että eräs perhe Nebraskasta on valinnut mut luokseen asumaan.

Lisäksi sain kuulla, että lähtö tulee olemaan jo seuraavana maanantaina.

Yhtäkkiä tuli ihan hirveä kiire ja stressi, miten ehdin vielä viimeisen kerran näkemään läheisimpiä ystäviä ja sukulaisia, pakkaamaan, hoitamaan kaikki käytännön asiat työpaikalla ja muuallakin kuntoon kolmessa päivässä?

Jotenkin olen kuitenkin saanut kaiken sujumaan, ja vaikka lähtö läheneekin päivä päivältä tai tunti tunnilta, olen jotenkin yllättävän rauhallinen. Oon myös päässyt juttelemaan mun tulevan isäntäperheeni kanssa, ja se vaikuttaa aivan älyttömän ihanalta, joka tietysti omalta osaltaan lisää varmuutta lähtemiseen.

Tähän perheeseen kuuluu siis vanhemmat, kaksi jo kotoa pois muuttanutta lasta sekä neljä muuta lasta, joista vanhin on 13-vuotias ja nuorin 4-vuotias. Ne on tosi urheilullisia ja sellaisia aktiivisia ulkoilmaihmisiä, eli juuri täydellinen perhe mulle.

Nyt on kuitenkin ensimmäiset jäähyväiset jo jätetty, ja vaikka kuinka oudolta ajatukselta se tuntuukaan, niin tämä on viimeinen postaus jonka tulen Suomen puolella kirjoittamaan. Saan kyllä olla kiitollinen siitä, kuinka paljon mulla on elämässäni ihmisiä joita tulen kaipaamaan vuoteni aikana. Jotenkin musta kuitenkin tuntuu, että on helpompi hyvästellä läheiset täällä, kun tiedän että näen kaikkia taas vajaa vuoden päästä. Mutta kun ensi kesänä joudun hyvästelemään ne ihmiset joihin olen vuoteni aikana päässyt tutustumaan, mistä tiedän kuinka pitkän ajan päästä pääsen taas tapaamaan heitä?

No nyt menen ehkä asioiden edelle, parempi vain keskittyä tähän hetkeen. Mulla on enää reilu vuorokausi aikaa Suomessa ja sitten jo istunkin lentokoneessa matkalla kohti mun elämäni mielettömintä vuotta.

Mä todella toivon että teistäkin ihan jokaisella tulee olemaan ihan mieletön vuosi, missä ikinä sen vietättekään.

Anni